Pihasta purkkiin -hanke tutustui villiyrtteihin Nature Paavolassa
Pihasta purkkiin -hankkeen osallistujat vierailivat toukokuun lopussa Nature Paavolan Paavolan tuvalla Soinin Vehun kylässä tutustumassa villiyrttien hyödyntämiseen sekä luonnon raaka-aineiden jalostamiseen.
Keväällä käynnistyneen Leader Kuudestaan ry:n Pihasta purkkiin -hankkeen tavoitteena on innostaa kaikenikäisiä viljelemään, säilömään ja hyödyntämään luonnon tarjoamia mahdollisuuksia. Hankkeen taustalla ovat kasvava kiinnostus omavaraisuuteen, lähiruokaan ja itse kasvatettuun terveelliseen ravintoon. Yhdessä tekeminen, kokemusten jakaminen ja vertaistuki kannustavat osallistujia kokeilemaan uutta.
Paavolan tuvalla järjestettyyn yritysvierailuun osallistui noin kymmenen luonnon raaka-aineista kiinnostunutta hankelaista. Kahden tunnin aikana perehdyttiin villiyrttien keräämiseen, hyödyntämiseen ja säilöntään sekä siihen, kuinka luonnon antimia voidaan jalostaa erilaisiksi tuotteiksi.
Osallistujat saivat runsaasti käytännön vinkkejä luonnonkasvien tunnistamiseen, keräämiseen ja käyttöön. Vierailun aikana maisteltiin koivunmahlakuohua ja kuusenkerkkäuutetta sekä tutustuttiin kuivattuihin ja jauhettuihin villiyrtteihin. Keskustelua syntyi runsaasti, ja osallistujien kysymykset osoittivat aiheen herättäneen suurta kiinnostusta.
Ohjelmaan kuului myös leikkimielinen tietokilpailu. Kahvitarjoilulla nautittiin emäntä Tiinan leipomaa vuohenjuuri-fetapiirakkaa ja kuusenkerkkäpullaa. Vierailun päätteeksi osallistujat tutustuivat Nature Paavolan koivunmahlatuotteiden tuotantotiloihin.
Kiinnostaako yritys- tai ryhmävierailu Nature Paavolaan? Järjestämme opastettuja tutustumisia villiyrtteihin, luonnontuotteiden jalostukseen ja koivunmahlan hyödyntämiseen. Ota yhteyttä ja kysy lisää.
